Eilen tosiaan päästiin viettämään muksuvapaata iltaa elokuvateatteriin. Tykkäsin hirmusti uudesta Scherlock Holmes - A Game of Shadows -elokuvasta, ehkä jopa enemmän kuin ensimmäisestä osasta. Huumori kukki ja räiskintäkohtauksiin oli panostettu. Juonenkäänteitä oli vähemmän kuin edellisessä, mutta eipä se haitannut menoa kun oli vain niin hauskaa :) Multa jäi irtareitakin paljon syömättä, kun keskityin niin leffan tuijottamiseen.
Kotona ei vielä maltettu mennä nukkumaan vaan katsottiin Game of Thrones tv-sarjasta pari jaksoa (tai no Isäntämies katsoi ja minä simahdin ensimmäisen jälkeen) ja herkuteltiin vielä leffasta jääneillä herkuilla. Ja oltiin tosi possuja kun syötiin puolen yön aikaan salamipizzaa :P
Ella oli viihtynyt mummilassa mainiosti. Mummi oli panostanut neidin touhuihin ja ostanut uuden väristyskirjan, tussit (no voi apua), ompelukuvia, ja sellaisia silitettäviä kuviohelmiä (tai mitä ne nyt on) ja uusia vaatteitakin lähti meille mukaan. Olivat ulkoilleet ja syöneet hyvin. Ella oli taas huijannut mummin ottamaan itsensä viekkuun nukkumaan ;)
| Neiti täydessä touhussa, tarkkaa puuhaa ja keskittymistä |
Kotiin tuotiin väsynyt ja flunssainen muksu. Flunssa oli odotettavissa, kun jokapuolella sitä näyttäisi pukkaavan. Olen jo henkisesti varustautunut valvomaan yöllä. Mutta ehkäpä tämä on taas sellainen pikalenssu, että parissa päivässä selvitään.

0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Moikka, jätäthän terveisesi meille, kun vierailet blogissamme :) Asiallista kommenttia saa laittaa niin meistä kuin blogistakin!
Nella, Ella ja Jonna kiittävät ja kumartavat!